Puotilan Kartano

Kartanoelämää vuodesta 1540

Rakkaalla lapsella on monta nimeä. Alunperin Puotilan Kartano tunnettiin paremmin sen ruotsinkielisellä nimellä Botby Gård. Viime vuosisadan alkupuolella se taas tunnettiin nimellä Puotinkylän kartano. Useamman nimen lisäksi Kartanolla on värikäs historia.
 
 

Puotilan kartanosta ja sen historiasta on melko vähän kirjoitettua tietoa. Tarinan mukaan ensimmäisen maailmansodan aikoihin olisi Pehtoorin Pytinkiä (nykyään rakennuksessa toimii pub Svenkka) vastapäätä sijainnut väentupa palanut. Tulen kerrotaan tuhonneen joukon tilikirjoja, joissa esiintyneiden epäselvyyksien on huhuttu olleen tulipalon perimmäisenä syynä. Tämän palon mukana hävisi kenties paljonkin aineistoa, joka olisi saattanut kiinnostaa tämän päivän puotilalaisia ja historian tutkijoita.

Onneksi Kartanossa on syntynyt ja asunut paljon aikansa suurmiehiä ja -naisia, joten jotain tietoa historiasta on heidän tarinoidensa mukansa selvinnyt myös nykypäivään.

Kartanon mailla on sijainnut ratsutila jo vuonna 1540, mutta virallisesti Puotilan Kartano syntyi 1750-luvulla kun Vartiokylän kaikki kolme ratsutilaa -Domars, Rååns ja Klavis- siirtyivät samalle omistajalle.

Yhdistymisen jälkeen Kartanolla on ollut useita omistajia. Muun muassa kuuluisa sotilassuku Jägerhornit asuttivat Kartanoa 1700-luvulla. Heidän jälkeensä tilan otti haltuun apteekkari Elg, joka rakennutti Kartanon nykyisen päärakennuksen sekä Svenkan ja ensimmäisessä maailmasodassa palaneen väentuvan.

Kuuluisimpia Kartanon asukkaita lienee vara-amiraali Carl Olof Cronstedt, joka syntyi Kartanolla 1756. Myöhemmin vara-amiraali kunnostautui Suomen sodassa ja oli Suomenlinnan viimeinen ruotsinkienen komentaja.

Kuvat: Ylempi: Bonin Volker von, 1974 / Helsingin kaupunginmuseo
Alempi: Grünberg Constantin, 1966 / Helsingin kaupunginmuseo

Haluatko tietää lisää Kartanon historiasta?

Kartanon mielenkiintoiseen historiaan on pääsee tutustumaan ammattitaitoisen oppaan johdolla. Tiesitkö, että Botby Gårdin eli Puotinkylän eli Puotilan Kartanon omistajina on nähty niin apteekkari kuin senaattorikin? Oletko jo kuullut, kuka rakensi nykyisen päärakennuksen tai mitä Kartanolla tapahtui viime vuosituhannen alkuvuosikymmeninä? Opastetulla kierroksella kuulet näiden lisäksi vastauksen kysymyksiin, miten Suomenlinnan viimeinen ruotsalainen komendantti vara-amiraali Carl Olof Cronstedt liittyy Kartanon historiaan ja miksi Kartanon kummitus Birgitta-neito yhä edelleen viihtyy Kartanon mailla.

Puotilan Kartanon juuret ulottuvat aina 1500-luvun puoleen väliin, joten kartano on ehtinyt kokea vuosisatojen saatossa monenmoista.
Opastettu kierros kestää noin tunnin ja sopii esimerkiksi kokous- tai virkistyspäivän ohjelmaksi.

Kysy lisää myyntipalvelustamme ja varaa ryhmällenne viihdyttävä kierros Kartanon mailla.